Kaikki kiusaa

Kuuntelin Wayne W. Dyerin kirjan Pulling Your Own Strings. Suosittelen kaikille, myös lyhytjänteisille kuulijoille, koska se kestää vain puolitoista tuntia.

Sen jälkeen kuuntelin käsittämättömän tosielämän uhriutumistarinan. Sekin olisi kestänyt varmaan puolitoista tuntia, mikäli kukaan olisi jaksanut kuunnella.

Kiteytys näille molemmille tuli viestin muodossa ystävältäni, ja se kiteytys komeilee englanninkielellä heti otsikon alla. (Suosittelen myös tätä blogia lyhytjänteisille. Voit lukea pelkän otsikon ja katsoa kuvan, siinä tärkeimmät.) Tuossapa tiivistettynä se, mitä Wayne -setä haluaa sanoa kaikille uhriutujille. Kaikille heille, joiden elämästä ympärillä olevat ihmiset ja olosuhteet tekevät jatkuvaa helvettiä.

Et voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten maailma ja ihmiset ympärilläsi toimivat. Mutta voit vaikuttaa siihen, miten paljon annat kaiken sen porata omaa päätäsi. Ihan totta, dude. Asiat ovat vain asioita. Sinä tulkitset ne, ja reagoit oman tulkintasi mukaan.

Lainaan vain yhden kohdan kirjasta, vapaasti suomentaen: “Tässä muutamia asioita, joita ei ole olemassakaan: katastrofit, onnekkuus, tyhmä lintu, normaali asenne, takuuvarma, kaamea mekko, täydellinen kampaus, ruma kielenkäyttö, mukava rouva, kauhea näky, hyvä kirja, typerä ihminen. Sinun on opittava mitä eroa on tulkinnalla ja todellisuudella.”

Tulkinta tapahtuu tuon lyhyen hetken aikana, jonka sinulla kestää reagoida todellisuuteen. Noita hetkiä on päivittäin pirusti. Ihan pirusti. Hankalaa tässä oivalluksessa onkin juuri se, että sinun on itse tehtävä työtä oman voimasi ja onnellisuutesi säilyttämiseksi. Sinun on itse otettava siitä vastuu, ja mikä kiusallisinta, se täytyy tehdä uudelleen, uudelleen ja taas uudelleen, jokaisessa hetkessä.

Toisaalta ajatus siitä, ettei millään eikä kenelläkään ole enää valtaa sinuun, on miellyttävä. Se kuulostaa täydelliseltä vapaudelta.

Se, mikä sinussa todellisuudessa triggeröi sen paskan fiiliksen, on kaiken lisäksi aina jo valmiina sinussa itsessäsi. Mikään ei voi ottaa otetta sinusta pelkästään ulkopuolelta, ellei sisäpuolella ole jotain, mikä resonoi sen kanssa.

Jos joku sanoo minulle, että olen huono ihminen, koska hyväksikäytän nuoria poikia, se ei tunnu minusta miltään. Väitteestä puuttuvat pahimmat triggerit; pelko ja häpeä. Se ei osu minuun, koska en tunne häpeää pikkupoikien ahdistelusta, koska en tee sitä. Enkä tunne pelkoa kiinnijäämisestä, koska en edelleenkään tee sitä. Nuo ovat vain sanoja, joihin minun ei tarvitse reagoida mitenkään. Ne eivät tunnu miltään, paitsi ehkä naurettavilta. Naurahdus silloin tällöin tekee ihmiselle vain hyvää.

Jos joku sanoo minulle, vaikkakin huomattavasti hellävaraisemmin, että äitiydessäni saattaisi olla parantamisen varaa, flippaan heti. Koska kyllä, kärsin bad mama -syndroomasta, josta varmaan noin 99% äideistä kärsii. Jossain sisälläni asuu pieni häpeä siitä, että huusin lapsille, kunnes kurkkuni oli kipeä. Jossain on hippunen syyllisyyttä siitä, etten käy Wilmassa edes viikottain ja pelko siitä, että piittamattomuuteni lasten koulunkäyntiä kohtaan johtaa väistämättä heidän syrjäytymiseensä yhteiskunnasta. Flippaan omien tunteideni ja oman tulkintani takia, en sen takia, mitä toinen sanoo. Jos pystyisin käsittelemään nuo omat huonommuudentunteeni, minuun ei voisi niiden kautta enää ulkopuolelta vaikuttaa. (Hei sinä äiti, joka olet onnistunut pääsemään eroon kaikesta syyllisyydentunteestasi, laita yv.) Mutta kyllä, sekin työ on itse tehtävä.

Nyt tätä lukee joku, jonka elämää ja olemassaoloa jokin ulkopuolinen taho on raskaasti pommittanut vuosikausia. Hän miettii, että hyvähän minun on puhua. Niin onkin. Minua ei ole koskaan systemaattisesti vainottu. (Tai onhan. Onko? Koska se on tulkintakysymys, sanon vaikka, että ei ole.) Jos olet tehnyt kaikkesi, että vainoaminen loppuisi, ja se ei lopu, niin se ei välttämättä lopu. Voit vaikuttaa vain siihen, miltä se sinusta tuntuu, vai tuntuuko se miltään. Ja sillä kai lopulta on merkitystä?

Tulkoon mainituksi, että minä en sitten osaa tätä hommaa. Tuo hetki ulkoisen ärsykkeen ja oman reaktioni välissä on minulle usein aivan liian lyhyt viisaiden ratkaisujen tekemiseen. Spontaani tunnetila ja reaktio syöksyy paikalle kuin Supermies ja kaappaa minut valtaansa. Mutta harjoittelen.

Vielä uudesta ystävästäni Waynesta sen verran, että hän kertoo, että hänen vaimonsa laittaa lasit kaappiin suuaukko alaspäin. Wayne ei ymmärrä miksi, eikä häntä kiinnosta. Wayne laittaa lasit pystyyn. Vaimo ei ymmärrä miksi, eikä vaimoa kiinnosta. Ne ovat juomalaseja kaapissa. Niistä ei tavitse tulkita mitään, eikä niiden tarvitse herättää mitään tunteita. Pisteet Waynelle ja vaimolle.

Nimimerkki “Itse pitäisin tahallisena kiusaamisena”

Yksi ajatus artikkelista “Kaikki kiusaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *