Tasapeli, jossa kukaan ei vahingoitu

Sanonta ”älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat” on todella loppuunajettu. Siinä on samanlainen itsestäänselvyyden kaiku kuin elämänohjeessa ”elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen”. Kukaan ei tottele näitä. Tai no ehkä joku, mutta siihen nähden, että nämä ovat varmasti hoetuimpien elämänohjeiden TOP 10 -listalla, voi sanoa, että huonosti menee perille. Itselläkin.

Tuohon viimeisen päivän elämiseen en (vielä ainakaan) ota kantaa, koska se on melko utopistinen. Mutta tuon ensimmäisen hokeman kohdalla olen saanut mielestäni jakamisen arvoisen oivalluksen. Siksi aionkin jakaa sen.

Teininä kuuulin, että se poika, jota ajattelee aamulla, kun meikkaa, on se, johon on ihan eniten ihastunut. En juurikaan meikannut, mutta tukkani kampasin ja kyllä tuo väite taisi ihan paikkansa pitää. ”Naiset laittautuu itseään varten, ei miehiä” on ihan klassikkovalhe, ainakin ennen keski-ikää. Jos nainen ei laittaudu miehiä varten, niin sitten muita naisia. Kestääkseen arvioivat ja vertailevat katseet. Tai kuvitellut sellaiset.

Todellisuudessa suurin osa ihmisistä on sen verran huolissaan siitä, miltä itse näyttävät muiden silmissä, etteivät ehdi kiinnittää muihin ihmisiin huomiota. Olet jokseenkin turvassa muiden katseilta. Suomeksi: Ketään muuta kuin sinua itseäsi ei kiinnosta, miltä sinä näytät.

Ammattikehtaaja (subst.): Henkilö, joka ei osaa välittää siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

Pahin ”mitä kaikki ajattevat” -tilanne on tietenkin se, kun olet lähdössä juhliin, etkä tiedä mitä sinne kuuluisi pukea päälle. Pitäisi pukeutua niin kuin kaikki muutkin, mutta ei tietenkään ihan niin kuin kaikki muutkin. Massaan sulautuvan individualistisesti, kenties? Kärsin tästä joskus tosi paljon, ihan aikuisiällä. Meni melkein yöunet jos oli jotain tilaisuuksia, jonka tyyppisissä en ollut aiemmin ollut. Mitä muilla on päällä?

Asiaa pahensi se, että yleensä se, mitä muilla oli päällä, oli jotain sellaista, missä itse en viihtynyt ollenkaan. Joten jos halusin sulautua joukkoon, puin mekon, jossa tunsin itseni 12-vuotiaaksi drag-artistiksi, joka on varastanut isotädin kaapista hamosen. Älkää edes kysykö mistä tämä mielikuva. Joka tapauksessa kuvitteellisessa isotädin hamosessa on ikävä juhlia.

Sitten sattui eräs vapauttava kokemus. Olin tilaisuudessa, johon osapuilleen kaikki olivat puheutuneet vähintään puolifiinisti, minäkin. Korkokenkä hiersi kantapäätä. Tilaisuuteen saapui henkilö, joka oli pukeutunut samalla tyylillä, jota itse käytän esimerkiksi öljytessäni kesämökin terassia. Mikä vain mukavimmalta tuntuu päällä.

Hän näytti viihtyvän asussaan valtavan hyvin koko illan, eikä mikään ihan varmasti hiertänyt. En kuullut hänen kertaakaan selittelevän kenellekään mitään, kuten ”tulin suoraan marjametsästä niin anteeksi tämä minun asu”. En tiedä kuka hän oli, mutta rakastin häntä siinä hetkessä ja rakastan edelleen. Asu ei ollut millään tavalla sopimaton tai tilaisuutta loukkaava, mutta täytti kyllä alipukeutumisen tunnusmerkit. Silti: Se oli asu, jossa tämä henkilö halusi juhliin tulla ja hän tuli.

Joko tämä ihminen ei edes tiennyt, että joku voisi ajatella tuosta asusta jotain, tai sitten häntä ei vaan yhtään kiinnostanut. Ja se oli jotain kertakaikkisen kaunista ja vakuuttavaa. Silloin tajusin, että kyllä, minä tässä nyt ajattelen, että onpas rouvalla virttynyt asu. Mutta se ajatus on vain minun päässäni. Se ei vaikuta rouvan iloiseen mieleen ja mahtavaan juhlafiilikseen millään lailla. Se, mitä minun päässäni pyörii, ei kosketa häntä, se koskettaa vain minua.

Kyllä, minä tässä nyt ajattelen, että onpas rouvalla virttynyt asu. Mutta se ajatus on vain minun päässäni.

Tämä on se ajatus, joka on lähtenyt lievittämään muitakin kuin ulkonäköä koskevia ahdistuksiani. Jos joku ajattelee, että minä olen joustamaton ja liian äänekäs, niin se ajatus on hänen päässään, eikä se kosketa minua. Voin jatkaa yhtä joustamattomana ja äänekkäänä. Paitsi toki jos hän pukee sen sanoiksi ja kertoo sen minulle. Sitten voidaan neuvotella. Mutta niin kauan, kun joku vain ajattelee, niin ajatelkoon ihmeessä.

Vielä yksi kulma tähän asiaan. Eräs minulle tärkeä ihminen sanoi minulle kerran, että minussa on piirteitä, joita ilmankin hän voisi elää. Tuohan on kauneimmalla mahdollisella tavalla ilmaistu, että minä en ole hänen mielestään viimeistä piirtoa myöten täydellinen. Olin kuitenkin jollain lailla shokissa tästä pitkän aikaa. Ajatteleeko hän todella noin? Kauanko hän on ajatellut noin?

Sitten tajusin, että tunnen kaikkia minulle läheisiä ihmisiä kohtaan aivan samoin. Jokaisessa on jokin piirre, joka joskus ärsyttää minua. Jokaisessa. Minä voin joskus ajatella jostain aivan maailman ihanimmasta ihmisestä, että ihan totta nyt turpa kiinni, älä ollenkaan lähde nyt jankkaamaan tuota tarinaa. Se on kamala ajatus. Silti en oikeastaan tarkoita sillä yhtään mitään. Tuollainen ajatus kertoo yleensä enemmän minusta ja sen hetkisestä hormonaalisesta tilastani, kun tuosta toisesta ihmisestä. Hän on edelleen minulle aivan yhtä rakas ja tärkeä, vaikka ihan juuri tällä hetkellä ärsyttävä.

Kaikki, jotka ajattelevat sinusta ylipäätään yhtään mitään (ja heitä on todennäkösesti vähemmän kuin kuvittelet), ajattelevat sinusta joskus myös ikäviä ajatuksia. Niin sinäkin heistä. Tasapeli, josta kaikki selviävät vahingoittumattomina. Eikö?

Kysyy nimimerkki “Kiinnostaa kuitenkin mitä tästä blogitekstistä ajattelet

7 vastausta artikkeliin “Tasapeli, jossa kukaan ei vahingoitu”

  1. Kehtaaminen on lihas. Ihan niinkuin keskittymiskyky, muisti ja pakara. Sitä kun reippaasti harjoittaa niin voi kasvaa isoksi ja keskittyä olennaiseen. Lisäbonuksena vielä se mitä sanoitkin: vaikka luulet että muita kiinnostaa sun jutut niin ei kyllä kiinnosa. Omaa napaa se ajattelee kun katsoo susta läpi. Tätä on muuten tutkittu ihan tieteellisestikin.

  2. Niin osuva. Sitä monesti luulee ettei välitä mitä muut ajattelee ja välillä onnistuukin siinä kunnes tajuaa taas jossain toiminnassaan et juurikin niin se meni taas kerran. Onneks enemmän itseään toteuttaen muista välittämättä sekä itseään kuunnellen elämistä kohti elämän matka vienyt pikkuhiljaa vaikka ”sortumisia” tulee varmaan aina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *