Ihan rehellisesti sanottuna…

”Sinä uskallat aina sanoa suoraan, mitä ajattelet”, ystävä sanoi. En uskalla. Eikä ole millään lailla tarpeenkaan. Koska rehellisesti sanottuna minä ajattelen esimerkiksi näin:


1. Kansakunnan teennäinen marinointi vuoden 1995 lätkän maailmanmestaruudessa pitäisi viimeistään nyt lopettaa. Siitä on 15 vuotta! (Tarkkaavainen lukija korjasi, että 25. Sitä suuremmalla syyllä.) Nyt ei todellakaan ole aika kaivaa sen ajan joukkueen jo hieman eltaantuneita pelaajia naftaliinista ja kuvata ohjelmaa, jossa nämä sankarit tekevät paluun kaukaloon. Katseet eteenpäin, lätkäfanit! Lisäksi tämä muiden lajien joukkueiden nimeäminen leijonia jäljitellen kaikenmaailman pöllöiksi ja paviaaneiksi on surkuhupaisaa.

2. Lakatkaa puhumasta koronasta, ellei siihen ole välttämätöntä tarvetta. Lakatkaa se jauhamasta, lietsomasta ja spekuloimasta, niin se häviää. Pelko on se voima, josta se elää.

3. Iltapäivälehdet pitäisi rajata sanan journalismi ulkopuolelle, ja niiden toimittajat pitäisi nimetä jollain muulla ammattinimikkeellä, jos halutaan, että noihin sanoihin jää hitunenkaan kunnioitettavuutta. Se, että tehdään pääsiäishaastattelu televisiosarjan sketsihahmosta, ei ole journalismia vaan fiktiivistä tarinankerrontaa. ”Tiesitkö tämän paidan viikkaamisesta kaappiin? Tämä ammattilaisen vinkki mullistaa arkesi” kuuluu Pirkka-lehden niksipalstalle, eikä ketään sinne kirjoittaviakaan kutsuta toimittajiksi.

4. Miksi ihmiset käyttävät fraasia ”mihin tämä aika on mennyt”? Lapsi pääsi yläasteelta, juurihan se oli eskarissa. Mihin tämä aika oikein menee? Minä en ymmärrä kysymystä. Mihin se menee? No aika nyt kuluu, nykyisen käsityksen mukaan, sillä lailla, että huominen on kohta eilinen. Ja että viikon päästä on mennyt viikko. Se aika ei kai periaatteessa oikein mene mihinkään, tai ainakaan sieltä, mihin se menee, se ei tule takaisin. Ajasta tulee muistoja. Muistot ovat sinun päässäsi.

Tuohon kysymykseen ei kuulu vastata oikealla vastauksella, vaan näin: ”Nii-in, sanopa muuta, meidänkin Riku oli ihan vasta sellainen pikkuinen vavva ja nyt se jo ajaa mopokorttia”. Mikä taas ei ole mikään vastaus. Minun tekisi aina mieli vastata, että etkö sinä v*ttu tiedä mihin sinun aikasi on mennyt, jos sinulla on lapsia? Niihin lapsiin! Ja niiden lisäksi töihin, terassin öljyämiseen, koiran sisäsiistiksi opettamiseen, kansalaisopiston akvarellimaalauskurssiin, puolison kanssa riitelemiseen, villasukan kutomiseen… Miksi minun pitäisi kertoa sinulle, mihin sinun aikasi on mennyt, kai sinä nyt itse paremmin tiedät?

Minun tekisi aina mieli vastata, että etkö sinä v*ttu tiedä mihin sinun aikasi on mennyt, jos sinulla on lapsia?

5. Päiväkodin tätien ja opettajien pitäisi saada ottaa tarvittasessa lapsesta rivakka ote, istua niiden päällä tai painaa niitä seinää vasten niin kauan, kunnes haluttu viesti menee perille. En tarkoita sattumanvaraista väkivaltaa perheen pienimpiä kohtaan. Tarkoitan tilanteiden keskeyttämistä ja sen selväksi tekemistä, että tämä ei vaan käy ja tämä loppuu nyt. Lasten oikeudet on todella hyvä asia, mutta kuten kaikille, niillekin oikeuksille löytyy väärinkäyttäjiä. Lapsia, jotka tietävät, ettei aikuinen lopulta voi mitään heidän huomionhakuiselle terrorismilleen, joka pahimmillaan pilaa kymmienien muiden lasten koulupäivän.

Esimerkiksi näin minä ajattelen. Niin ei, en minä uskalla aina sanoa ihan suoraan, mitä päässäni liikkuu. Tai pikemminkin en ehkä koe sitä tarpeelliseksi, koska ymmärrän, että nämä voivat muuttaa kahvipöytäkeskustelun tunnelman äkkiä hieman kiusalliseksi.

Suoraan sanominen ei itsessään ole muutenkaan mikään hyve. Se, että osaa katsoa ja kuulostella, missä seurassa kannattaa laukoa mitäkin asioita, on. Suoraan sanominen on kuin jana, jonka toisessa päässä ovat ne, jotka väsymättä myötäilevät jokaista lausetta, minkä toinen sanoo. Toisessa päässä ovat ne, jotka eivät edes kuuntele mitä toinen puhuu, vaan julistavat omaa totuuttaan välittämättä siitä, loukkaako se jotakuta tahi ei. (Miksi näillä jälkimmäisillä on poikkeuksetta hirvittävän kova ääni?) Suurin osa asettuu johonkin janan puolivälin paikkeille. Minäkin nykyään.

Suoraan sanominen on tärkeintä silloin, kun haluat puolustaa itseäsi ja omia rajojasi. Sanoa, että nyt menit Seppo liian pitkälle, tuollainen käyttäytyminen loukkaa minua, lopeta heti tai saat litsarin. Jos kaikki osaisivat tämän, ei tarvittaisi #metoo -kampanjoita.

Osa ei pysty pitämään puoliaan edes omaa perhettään tai sukuaan vastaan, osa tulee toistuvasti loukatuksi kavereiden toimesta. Itsensä puolustaminen on se suoraan sanomisen muoto, jota meidän pitäisi kovasti harjoitella ja kehittää. Minunkin. Olisi pitkässä juoksussa kaikkien paljon mukavampi olla.

Sen sijaan jätän edelleen sanomatta mitä mieltä olen esimerkiksi nykypäivän feminismistä.

3 vastausta artikkeliin “Ihan rehellisesti sanottuna…”

  1. Ensinnäkin kiitos uudesta postauksesta, tätä onkin jo odotettu! Ja toisekseen sanon ihan suoraan että itseasiassa lätkän maailmanmestaruudesta vuonna 1995 on kulunut jo 25 vuotta. Mihin tämä aika oikein menee? Sori, oli pakko 😀 <3

    1. Olen aina ollut matemaattisesti lahjaton. Tästä olisi monta hyvää tarinaa, mutta säästän niitä tulevia postauksia varten. 25 vuotta, tosiaan, mihin tämä aika on mennyt?!?

  2. Assertiivisen käytöksen voi opetella, jos se ei ole luontaista. Kuka nyt haluaisikaan esittää anteeksipyytävällä äänenpainolla omat toiveensa, haaveensa ja tunteensa. Energiäsyöpöt tuttavat voi sulkea lähipiiristä, se, se vasta onkin vapauttavaa. Väkisin tuli mieleen yksi ajan sananlasku, mutten voikaan sitä tähän kirjottaa kun sulla on niitä pässejä 🙂 Vai oliko ne vuohia….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *