Ne, jotka ei ole edes vauvana paskoneet housuunsa

Kuulin otsikon termin joskus ystäväni suusta, ja se on niin kertakaikkisen kuvaava, että se on kirjoitettuna ikuisesti yhteen niistä lokeroista, joihin laitan ihmisiä. Kyllä, minä edelleen lokeroin ihmisiä, vaikka olen yrittänyt lopettaa. Ihmisten lokeroiminen on syntistä, ja jos joku tietää, miten tuosta tavasta pääsee lopullisesti eroon, niin olepa kiltti ja tule pian kertomaan minulle.

Ah, mutta pian hän, joka ei ole edes vauvana paskonut housuunsa, rientää opettamaan minulle tämänkin, koska hän tietää kaiken. Hän kertoo minulle kovalla äänellä ja itsestäänselvyytenä kaiken, mikä minua on koskaan askarruttanut. Paitsi, ettei hän ehkä tiedäkään, miten ihmisten lokeroimisen voisi lopettaa, koska hän ei ole koskaan lokeroinut ketään. Tietenkään.

Jostain syystä hän, joka ei ole edes vauvana paskonut housuunsa ei ole ns. ulkoisilla mittareilla mitenkään erityisen menestynyt henkilö, mikä jaksaa aina ihmetyttää minua. Ihminen, joka ei koskaan tee mitään väärin, ja jolla on oikea vastaus aivan jokaiseen kysymykseen (myös silloin, kun häneltä ei kysytä mitään), voisi käsitykseni mukaan menestyä elämässä aika mukavastikin. Mutta ehkä hän ei vain halua? Tai ehkä muu maailma on jotenkin tullut hänen tielleen, hänen virheettömistä valinnoistaan huolimatta?

Tämä ei ole erityisen empaattinen ihmisryhmä. Jos sinulla menee huonosti, tämä jengi rientää kertomaan, että se on sinun vikasi, koska olet tyrinyt. He eivät itse ole koskaan tyrineet, joten heidän on toki vaikea samaistua olotilaasi ja ymmärtää miltä sinusta tuntuu. He voivat kyllä neuvoa miten sinun olisi pitänyt toimia, ja miten sinun kannattaisi jatkossa toimia. Kaiken muun viisauden lisäksi heissä on mieletön määrä jälkiviisautta.(Ja sehän ei muuten auta ahdingossa olevaa ihmistä siinä hetkessä yhtään.)

No mutta. Koska meitä on vähän joka lokeroon, ja osa jää vielä niiden ulkopuolellekin, niin tavattoman hyviä ovat toimintamallit, joilla eri ihmistyyppien kanssa pääsee helpoimmalla. Hän, joka ei ole edes vauvana paskonut housuunsa haluaa aina olla parempi kuin sinä. Hän haluaa löytää sinun vikasi ja virheesi ja osoittaa ne sinulle.

Älä anna hänen. Luettele ne hänelle, ennen kuin hän ehtii edes aloittaa. Sano, että arvaa mitä, kun minä tyrin tämän ja tämän homman ihan täysin, enkä ole kovin hyvä tässäkään. Naura päälle. Epäonnistuminen on näille jo vauvana pönttöön kakkineille ja itse vessankin vetäneille ihan suurin pelon aihe maailmassa. Että he eivät osaa tai tiedä jotain, että jokin menee pieleen. Näytä, ettei se ole yhtään kamalaa. Sille voi nauraa.

Kyllä, jokaisessa meissä on sisällä se ihminen, joka pelkää hylkäämistä ja kaipaa hyväksyntää. Hän, joka ei ole edes vauvana paskonut housuunsa on jäänyt todella isosti vaille sitä hyväksyntää. Hän hakee sitä nyt olemalla pätevämpi kuin muut. Se on ärsyttävää. Itseironialla teet heidät hetkellisesti aseettomiksi. Mutta jos löydät empatian sisältäsi ja oikeasti haluat auttaa, kehu heitä. Ihan mistä tahansa.

Viisas ystäväni Mervi Bergström on kirjoittanut näin:

Loppujen lopuksi ihminen ei kaipaa mitään muuta kuin rakkautta. Sitä, että joku ottaa syliin, halaa, silittää, taputtaa selkään ja sanoo, että kaikki on ihan hyvin. Olet ihan ok.

Jokainen haastava ihminen, jokainen ongelmatapaus, jokainen vihainen, ärjyvä, suuttunut, loukkaantunut, surullinen, pettynyt, ahdistunut, masentunut ihminen elää yhä uudestaan ja uudestaan juuri sitä sisäisen lapsen hylkäämisen, huomiotta jäämisen, poistyöntämisen, kylmyyden kokemusta, minkä hän on lukinnut sisälleen.

Jokaisen vaativan ihmisen sydämen pimeimmässä sopukassa istuu pelokas, pieni, yksinäinen lapsi.”

Jos et siedä aikuista, ajattele auttavasi tuota lasta? Hänellä voi nimittäin rehellisyyden nimissä olla sittenkin paskat housussa.

Terv. nimimerkki “Yritän olla kivojen lokerossa”

Yksi ajatus artikkelista “Ne, jotka ei ole edes vauvana paskoneet housuunsa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *