Näetkö pölyn vai pöydän?

Minä olin joskus aika pedantti henkilö. Sitten kaikki vain kymmenisen vuotta sitten pikku hiljaa levisi, ja näkisittepä minut nyt. Onnellisena. Pedantti ja onnellinen eivät toki ole toistensa vastakohtia.

Joku voi olla täysin onnellinen täydellisessä väri- ja aakkosjärjestyksessä olevassa elämässään. Se tuo tunteen siitä, että kaikki on ennakoitavissa, kaikki on hallinnassa. Hallinnan tunne tuo turvallisuuden tunteen ja turvallisuuden tunne lisää onnellisuutta. Tämähän on toki vain täydellinen kupla, joka aina lopulta puhkeaa, mutta ei kerrota sitä heille. Vielä.

Siisti koti lienee yksi pedantin ihmisen tunnusmerkki. Minulla oli joskus. Se oli ihanaa. Mikä ei ollut tippaakaan ihanaa, oli se jatkuva lattialuutun kanssa huitominen, koska olin myös valinnut pitää kissoja, koiria ja hevostallia. Aina ollessani kotona hain katseellani siivottavia kohtia, ja viimeistään siinä kohtaa, jos meille oli tulossa vieraita, stressaannuin ihan tosissani. Pyyhin huonekasvien lehdiltä pölyt aina ennen kuin joku tuli kylään.

Juuri tällä hetkellä keittiömme lattialla on likainen matto. Likaisella matolla on jalkapallo pieninä palasina. (Yksi koira pöllii näitä naapurin pihalta ja toinen silppuaa ryöstösaaliit matolle.) Lisäksi näen tennispallon keltaisen kuoriosan palasia, itse pallo lienee vielä ehjä, ellei sitä ole pilkottu olohuoneeseen. Koirille nuoltavaksi annettu tyhjä margariinirasia kansineen pyörii myös jaloissa. Minä kirjoitan blogitekstiä, eikä mikään lattialla olevista asioista vaikuta minun olemiseeni millään lailla. Jos jotain voi hallita, hallitsen kaaoksen. (Nyt näen lattialla myös miehen, joka alkoi siivota tuota silpettä pois, siunattu olento!)

Minulla ei ole huonekasveja ja olen lakannut tuntemasta syyllisyyttä siitä. Kyllä. Olen tuntenut syyllisyyttä huonekasvien puuttumisesta. Niin kuin myös jokaisesta taaperon tiputtamasta hamahelmestä lattialla ja pölystä televisiotason takana. Sittemmin olemme kasvaneet tuon syyllisyyden kanssa erillemme, enkä enää tunne häntä. Pedantti ja onnellinen eivät mahtuneet minuun yhtä aikaa.

Luulen, että onnellinen pedantti on se, joka pitää lopputuloksen lisäksi myös tekemisestä. Sellainen henkilö, jolle tärkeintä ei ole täydellisen suorat lakanapinot kaapissa, vaan lakanoiden viikkaaminen itsessään. Tärkeintähän ei pitäisikään tunnetusti olla päämäärä, vaan matka. Joku pitää lajittelemisesta, kiillottamisesta ja exceltaulukoiden tekemisestä.

Tämä on minun ajatukseni asioiden hallitsemisesta: Sitä ei ole.

Minun on silti palattava tuohon kuplaan, jonka mainitsin. Tämä on minun ajatukseni asioiden hallitsemisesta: Sitä ei ole. Minkään todella tärkeän asian suhteen meillä ei ole minkäänlaista hallintaa. Voimme tehdä kaikkien asioiden suhteen sen hetkisen parhaamme, ja teemmekin, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä.

Major Fatalist minussa uskoo, että päivämme ovat niinsanotusti luetut, ja sillä, vahaatko autosi kolmesti vuodessa vai kahden vuoden välein, ei ole merkitystä edes auton elinkaarelle, saati omallesi. (Mutta jos tykkäät auton vahaamisesta, niin esimerkiksi tänäänhän on tosi hieno keli tehdä se!)

Tiedän ihmisiä, jotka suunnittelevat elämänsä jokaisen päivän yksityiskohtineen, kylpyhuoneen sisustuksen viimeisen päälle ja jokaisen ison elämänmuutoksen sitä joka kantilta ensin tarkastellen. Sitten he pysyvät suunnitelmassa sooloilematta ja soosaamatta sinne tänne. Lopputulos on yleensä hallitun hieno. Ihailen.

Mutta tiedän myös, että ketään elämän näennäinen sattumanvaraisuus ei järkytä niin paljon, kuin näitä ihmisiä. Se, että asiat kaikesta huolimatta voivat mennä pieleen. Ja jossain kohtaa myös menevät. Vaikka heillä oli kaikki suunniteltu, kaikki hallinnassa. Ja silti.

Elämässä on pari asiaa, joihin meillä on hyvin rajalliset vaikutusmahdollisuudet: Sen alkaminen. Sen loppuminen. Kaikki, mitä tapahtuu siinä välissä. Jos et voi hallita kaikkea, kannattaako yrittää hampaat irvessä hallita mitään? Mankeloi lakanasi tai ole mankeloimatta. Jos se ei huvita sinua, jätä se tekemättä ja katso mitä tapahtuu.

Minulla on asioita, joista haluan pitää parhaani mukaan kiinni: aikataulut, lupaukset ja muutama tiukassa istuva periaate. Näillä mennään, ja minkään muun ei tarvitse olla ihan niin justiinsa.

Nimimerkki “Säärikarvojen ajeleminen on kyllä huomaavaista”