Käytä se nyt

ET-lehdessä oli juttu Katja Ståhlin hevosharrastuksesta. Se alkoi näin: Katja Ståhl käyttää tuhat euroa kuukaudessa hevosiin: ”Olisi sääli, jos kuollessa jäisi rahaa tilille.

Katja on uusi voimaeläimeni, ja hänen kommenttinsa on uusi voimalauseeni. Sillä voi perustella minkä tahansa perusteettoman hankinnan! Ennen kaikkea se kuitenkin kiteyttää hetkessä elämisen ihanan konkreettisesti.

Minä löysin eräänä päivänä päästäni hieman vastaavan ajatuksen: Jos kuolisin nyt, katuisin sitä, etten ole käyttänyt uusimpia, keltaharmaaraidallisia villasukkiani aina, kun olen halunnut. Ne ovat parhaat pitkävartiset villasukat, jotka omistan. Omistan neljät. Kaksia käytän tallilla. Yksiä käytän sisällä. Näitä uusimpia olen säästellyt, käytän niitä kun lähden kylille. (Kyllä, maalaisilla on erikseen kaupunkiasointiin tarkoitetut villasukat. Osataan ns. pukeutua tilaisuuden vaatimalla tavalla.)

Kaltaharmaaraidalliset eivät ole nukkaantuneet ja varret pysyvät vielä napakasti ylhäällä. Lisäksi ne ovat juuri sopivan kokoiset, eivätkä löpötä yhtään kärjeltä. Tulen tosi onnelliseksi aina, kun vedän ne jalkaani. Sitä en sitten tavallaan ymmärräkään, että miksi ne ovat suurimman osan aikaa laatikossa käyttämättä, jos ne tekevät minut onnelliseksi? Miksi säilytän onnea laatikossa?

Ja tavallaan ymmärrän. Luulen, että tämä asioiden huomiselle säästäminen on osa sitä ajatusta, että kun sille huomiselle petaa oikein mukavat olot, on ehjät villasukat, rahaa tilillä ja avaamaton vuosikertaviini jääkaapissa, niin sen on pakko tulla. Ei ole.

Tulevaisuus näyttää hyvältä, kun siihen on säästetty ja panostettu.Höpsis. Ei tulevaisuus näytä yhtään miltään, koska sitä ei voi nähdä. Minä näen ne asiat, jotka minulla on tässä hetkessä ja kuvittelen ne sinne tulevaisuuteen. Kuvittelen, että istun parhaissa villasukissani terassilla kesäauringon paisteessa (kyllä, kesälläkin pidetään villasukkia) ja nautin hyvää viiniä siitä lasista, josta en ole vielä koskaan raaskinut juoda, kun se on niin kallis.

Todellisuudessa voin olla huomenna kallo murskana ruumishuoneella enkä koskaan saanut sitä viinipulloa auki.

En minä nyt varmaan tässä tarkoita, että pistä kaikki säästösi sileäksi ja juo vielä kaikki sekin, mikä uhkaa jäädä lapsille perinnöksi. Vai tarkoitanko? En ole varma. Tarkoitan kai lähinnä sitä, että ota nyt ainakin se nätti kristallilasi sieltä kaapista käyttöön jos haluat. Sehän voi tosiaan mennä rikki, ja sitten sitä ei ole enää. Mutta onko sillä mitään väliä onko sitä vai ei, jos et kuitenkaan käytä sitä? Mahdollisesti ikinä? Sitä päivää, jolloin kuvittelit sitä käyttäväsi, ei välttämättä tulekaan.

Isonnan mittakaavaa ihan pikkuisen vain, astiakaapista koko elämään: Onko sillä mitään väliä onko sitä vai ei, jos et kuitenkaan käytä sitä? Elämänpelko on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. On varottava, ettei elämä mene rikki. On säästeltävä sitä huomiselle, ettei se lopu. Varo ja säästä, fakta on kuitenkin edelleen se, että voit olla huomenna kallo halki kaapissa.

Onko sillä mitään väliä onko sitä vai ei, jos et kuitenkaan käytä sitä?

Minun on vaikea näin äkkiseltään määritellä mihin uskon. Sen voin kertoa, mihin en ainakaan usko: En usko siihen, että elämän pituus on ihmisen itsensä määriteltävissä. Elämän pituus lienee pikemminkin kohtalon* käsissä. Mutta sen laatupa on sinun itsesi käsissä! Siksi olisi hyvä joka päivä varmistaa, ettei tilille ole jäämässä liikaa rahaa ja laittaa parhaat villasukat heti aamusta jalkaan.

Nimimerkki “Voit myös ostaa ponin, jos haluat”



*) voit vapaasti vaihtaa tähän mieleisesi tyypin/ tahon/ entiteetin nimen vakaumuksesi mukaan